Viikkokirje 16/ Veckobrev 16/ 2019

Skattalla viikko käynnistyi koko talon yhteisellä laulutuokiolla. Teimme matkan Kyöpelinvuorelle pääsiäisnoitien luokse, ja lauloimme sekä tanssimme pääsiäislaulujen tahdissa.

Meritähdet ovat sulatelleet talven viimeisiä lumia ryhmähuoneestaan ja saaneet ikkunan puuhun vihreän värin sormimaalaamalla. Keskiviikkona vietimme leikkipäivää, ja lapset saivat tuoda mukanaan omia leluja kotoa. Torstaina pääsimme seikkailemaan, sillä pääsiäistipu oli jättänyt lapsille kirjeen, jossa kutsui heidät pääsiäismetsään retkelle. Etsimme piilotettuja värikkäitä pääsiäismunia ja suoritimme niissä olleita hauskoja tehtäviä. Pääsimme jumppaamaan suun motoriikkaa höyheniä puhaltelemalla ja opimme tanssimaan tiputanssia Katajanokan rannassa. Viimeisen pääsiäismunan juurelta löysimmekin itse pääsiäistipun, jolta saimme palkinnoksi pienet hedelmäiset herkut. Seikkailun päätteeksi jäimme nauttimaan kauniista kevätpäivästä leikkien ja palloillen.

Tiistaina Simpukoilla oli oman lelun päivä, lapset saivat ottaa lelun mukaan leikkeihin ja aamupiirissä kertoa omasta lelusta. Keskiviikkona oli kevätaskartelua, jossa harjoiteltiin leikkaamista. Torstaina oli ihanan aurinkoista ja päätettiin pitää ulkojumppaa Katajanokan nurmikentällä, siellä lapset saivat leikkiä erilaisia leikkejä mm. hippaa ja tulkaa kotiin kaikki lapset. Lopuksi lapset saivat leikkiä vapaasti ja heitä kiinnosti paljon kukat ja muurahaiset.

 

Viikon 17 ohjelma / Veckans 17 program:

Meritähdet/Sjöstjärnorna:

Ma/Må: Toinen pääsiäispäivä, päiväkoti suljettu.

Ti: Satuja pienryhmissä

Ke/Ons: Musiikkimaalausta

To: Lustiga Pippi Långstrump stunden

Pe/Fre: Ulkojumppaa säävarauksella

 

Simpukat/Snäckorna:

Ma/Må: Toinen pääsiäispäivä, päiväkoti suljettu.

Ti: Kevätaskartelua

Ke/Ons: Kevätaskartelua

To: Lustiga Pippi Långstrump stunden

Pe/Fre: Jumppaa Katajanokan liikuntahallilla, lähtö klo 8:45

 

Terveisin, Katajanokan tiimi